© 2015-2019 by Kotkan Kauppatie ry

Kampanjan teemat

Yrittäjätarinat

Kuvaaja Sofia Virtanen

Annen tarina

Oli kerran tyttö joka oli koko elämänsä miettinyt että olisipa kiva perustaa oma kahvila. Monien vaiheiden ja ammatinvaihdosten jälkeen tuli tilaisuus eteen,  sosionomin työt saivat jäädä toistaiseksi ja ostin kirjastokahvilan liiketoiminnan. Olin aiemmin tehnyt kahvilassa töitä joten tiesin jo että työ on raskasta fyysisesti mutta muuten mukavaa ja iloisin mielin saan lähteä joka aamu töihin. Mietin silloin kuusi vuotta sitten, että jos en nyt lähde tähän, en tule koskaan toteuttamaan tätä unelmaa, ikää alkaa olla jo sen verran.

Kirjastokahvilassa palvellaan eri ikäisiä asiakkaita, asiakaskuntamme on vauvasta vaariin. Meillä on esteetön kahvila,ja palvelemme ikäihmisiä tarvittaessa pöytiin asti. Minusta leivonnaisten pitää olla yhtä hyviä kuin kotona tehdyt. Siksi teemme suurimman osan tuotteista itse paikan päällä taikinoista alkaen. Aidoista raaka-aineista.

Työllistän tällä hetkellä itseni lisäksi kaksi henkilöä, ja meillä on hyvä pieni työporukka. Suuren osan toiminnastamme muodostaa kokouspalvelu, toimitamme kirjastolla pidettäviin kokouksiin ja tilaisuuksiin tarjoilut tilauksesta. Vitriinistä löytyy jokaiselle sopivaa pikkusuolaista ja salaattiannoksia.

Cafe Sonetti sijaitsee Kotkan Pääkirjastossa. Tulethan moikkaamaan!

Ihastu paikalliseen

Kotka on ihanan sympaattinen paikka asua. On hienoa, kun voin pistäytyä asioimassa paikallisissa puodeissa. Usein kauppias saa tuntemaan olon tärkeäksi ja voi kokea itsensä tervetulleeksi.

 

Paikallinen kauppias on omalla tavallaan tuttu, jota voi tervehtiä myös katukuvassa. Samalla vahvistuu tunne, että kuuluu yhteisöön tärkeänä osana. Paikalliseen saa ihastua, mutta kaupungissa kuulee usein tarinoita, kun joku on jopa rakastunutkin.

Katjan tarina

Yläasteikäisenä pohdin ammatinvalintaa kahden välillä: tekstiilialalle vai merille? Silloin kuitenkin valitsin merenkulkuoppilaitoksen ja teinkin töitä matruusina ja laivurina yli kolmekymppiseksi asti.

Äitiyslomalla aloin pohtia uutta ammattia, jotta voisin olla enemmän kotona. Mitä oikeastaan haluaisin tehdä? Olin lapsesta asti harrastanut paljon erilaisia käsitöitä ja ommellut. Siitä se ajatus lähti…

Opiskelin Haminassa tekstiiliartesaaniksi ja heti valmistumisen jälkeen tammikuussa 2015 perustin Ompelimo Kaikun. Jos alalla olisi työpaikkoja, en ehkä olisi tullut lähteneeksi yrittäjäksi, mutta hyppy tuntemattomaan kannatti. Uskalsin. Mahtava fiilis!

Välillä tuntuu, että kaikenlaista hoidettavaa on paljon, mutta vapaus tehdä asiat omalla tavalla auttaa jaksamaan. Töitä on riittänyt koko ajan ja asiakaskunta kasvaa edelleen. Ihmiset miettivät nykyään enemmän kulutusvalintojaan. Varsinkin korjausompelu vähentää tekstiilijätettä ja edistää ekologisuutta, joka on minulle tärkeä asia. On hienoa tehdä työtä, josta nauttii.  Ja tietysti kaikkein palkitsevinta on tyytyväinen asiakas, joka palaa kerta toisensa jälkeen.

Katja Saarelainen, Ompelimo Kaiku

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now